Talvi on räkänokkien aikaa

Tiitiäinen täytti kuun alussa kaksi vuotta ja neuvolassa keskusteltiin monenmoista. neiti oli hienosti kasvanut ja olikin jo 85cm ja painoakin löytyi 10kg, sanavarasto oli kehittynyt hyvin ja ikäisensä taidot hienosti hanskassa, kiukuttelua myöten. Mentiimpä sitten vielä ihastelemaan sitä miten hienosti neidin päiväkodin aloittaminen sujui ja miten yhtä flunssaa lukuunottamatta ollaan pärjätty sairastelematta tämä syksy. Se into kuitenkin laantui parissa päivässä, kun itsenäisyyspäivänä juhlittujen syntymäpäiväjuhlien jälkeisenä yönä neiti alkoi taas "haukkumaan" ja hengitys kävi hankalaksi. Flunssahan siitä alkoi tututtuun tapaan ja Tiitiäinen olikin räkänokkana jokusen päivän ja yski niin, että äidistä tuntui pahalta. Kuumetta ei kyllä onneksi noussut, mutta vauva-aikaiset puklurätit kaivettiin kyllä esiin neidin yskiessä itsensä aina siihen pisteeseen, että oksetti.

Viikko sitten sunnuntaina neiti osoitti paranemisen merkkejä ja menimme koko porukalla jouluostoksille. Se olikin melkoinen shop till you drop kierros, sillä siinä missä neiti otti rattaissa rennosti nukkuen isi ja äiti ostivat minkä kerkisivät ja joululahjat saatiinkin hyvälle mallille, mutta kotimatkalla alkoi niin isi kuin äitikin valittamaan kipeää kurkkua ja särkeviä paikkoja. Yö meni viluisena ja kuumeessa ja loppu viikko menikin omalta osaltani sohvalla köllötellen ja leväten, kun voimat eivät tuntuneet riittävän edes alakerrassa käyntiin. Keskiviikkona kävin kyllä työmaalla kokeilemassa, mutta se ei tainnut olla oikea ratkaisu olon pahennuttua. Onneksi neuvolantäti sai toppuuteltua työmoraaliani ja sai puhuttua  minut jäämään kotiin torstaina, sillä nyt olo olisi varmasti vielä huonompi muussa tapauksessa. Nytkin on mehut poissa ja kovat yskäkohtaukset saavat vessan lattialle yskimään ja oksentamaan.

Kun neiti oli unensa ottanut muuntuivat rattaat ostoskärryiksi. Näppärää eikö totta?

Kuten olen muiden blogeista lukenut ei pienen ipanan kanssa tosiaankaan ole helppoa sairastaa. Siinä ei paljoa edes muumit ja pikkukakkoset auta, joten neiti on viettänyt äidin kotona olosta huolimatta lyhyitä päiviä päiväkodissa ja isi on saanut kotona suuren roolin ruokaa laittaen, pyykkäen ja lasta hoitaen. Täytyy varmasti muistaa hoitaa hyvin ja hellästi kun seuraavan kerran mies sairastuu :) Tiitiäisen äitikohtauksiin isistä ei kuitenkaan ole apua, joten kun äidin syliin on päästävää niin sinne on päästävä ja kirjoja lukien olemmekin sitten viettäneet äiti-tytär laatuaikaamme. Onneksi neiti on kova lukutoukka kuten äitinsäkkin.

Niin paljon hyvää, niin paljon pahaa

Niin paljon on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana, ettei sitä ihminen pysty kuvittelemaankaan. Hyväähän meillä on tietenkin Tiitiäinen, toisemme, ystävät, sukulaiset ja muut läheiset sekä tietenkin myös vauva, jonka odotamme perheeseemme toukokuussa tulevan. Valitettavasti tämän kaiken hyvän keskellä on myös niin paljon pahaa ja huonoa, ettemme siitä olisi edes yksin selvinneet. Isukki joutui rikoksen uhriksi ja uhkailujen kautta myös koko perheemme, Tiitiäinen mukaanlukien. Ei voi ymmärtää miten joku voi toista niin satuttaa väkivallallalla, suunnitellusti ja pahasti ja vieläpä keskellä kirkasta päivää. Rahan ei pitäisi kenellekkään merkitä niin paljoa, että sen takia satutetaan toista ja toisen koskemattomuutta niin fyysisesti kuin henkisesti. Voi olla, että on hyväkin, etten ymmärrä, sillä silloin ainakin tiedän eroavani niistä jotka tuollaista tekevät.

kaiken iloisen odotksen keskellä olemme joutuneet kestämään itse rikoksen lisäksi useita lääkärireissuja, miettimään lähestymiskieltoja, asentelemaan lisälukkoja ja pahimpana kaikesta, elämään pelossa. Pelko on valitettavasti tuttua muunmuassa ajalta, jolloin kasvaimeni löytyi ja tulevasta ei tiennyt,mutta tällainen pelko oli meille ihan uutta. Koti, jonka pitäisi olla kaikille turvallinen paikka, ei yhtäkkiä enää tuntunutkaan turvalliselta. Ulkona ei tuntunutkaan turvalliselta ja töissäkin puhelin tuntui liimaantuneen käteen uutisia odotellessa, pelätessä ja tarkistussoittoja tehdessä. Isukin turvallisuus ja henki tuntui tapahtuneen ja uhkausten jälkeen olevan vaarassa ja kodinkin uhattu kohtalo tuntui pahalta. Omaan itseen kohdistuneisiin uhkauksiin ei osannut suhtautua, mutta ehkä kaikkein pahimmilta tuntuivat Tiitiäisen henkeen kohdistuneet uhkaukset. Miten kukaan voi edes uhata sellaisella asialla? Eihän alla kaksivuotia lapsi ole voinut kenellekkään edes mitään pahaa tehdä.

Kuka tällaiselle typyselle voi jotain pahaa toivoa?

Onneksi meillä on ihanat läheiset ja oma perheemme, sillä yhdessä tästäkin selvitään. Olemme toki saaneet myös keskusteluapua, josta on ollut apua ja viranomaisetkin ovat olleet mahtavia, mutta suurin kiitos kuuluu läheisillemme. Onneksi meillä on heidät. Lisäksi kaiken tämän synkkyyden keskellä meillä on myös ilonaiheita. Ihana typysemme täyttää pian kaksi ja todistettavasti toinen pieni elämä kehittyy sisälläni. Mikä onkaan ihanampi ääni kuin "viuh viuh viuh", jota neuvolassa saa kuunnella.

Tämä siis on perheemme uusi tulokas, jota kovasto odotellaan.

Vaippailua, pottailua ja muita kakkajuttuja

Meillä potta ei ole vieläkään oikein päässyt kunnolla käyttöön, vaikka neiti onkin jo vuoden ja 10 kuukautta. Potta ei vaan tähän saakka ole kiinnostanut Tiitiäistä, joten pakottamisen sijaan olemme vain odottaneet sopivaa hetkeä. Yövaipat ovat jo jokusen kuukauden pysyneet kuivina ja päiväunien ajan vaippa on pysynyt kuivana jo keväästä saakka, mutta Supernannyt opeista ja isoäitien vinkeistä huolimatta emme ole uskoneet neidin olleen vielä valmis pottailutouhuun, koska homma on hänelle todellakin ollut vastenmielistä.

Nyt pikkuhiljaa kiinnostus pottaa kohtaan on noussut ja aamulla ennen tarhaan lähtöä käydään hyvillä mielin potalla, vaikkakaan siinä ei malteta istua niin kauaa, että se aamun yberpissi sinne tulisi, vaan se päästetään yleensä vasta autossa matkalla päiväkotiin. Ajattelevat varmaan siellä, että neiti tuodaan aina yöllisessä vaipassa...

Nyt kuitenkin neiti on alkanut pisuja saamaan aikaiseksi pottaankin, mutta vaippa on edelleen pysynyt kovana juttuna. Nykyään neiti ei vaan siedä enää lainkaan pissaa vaipassa, vaan pienenkin pisun jälkeen täytyy saada kuiva vaippa. Onneksi neiti on samalla oppinut omatoimiseksi ja pissattuaan hän vaan pokkana ottaa housut pois, vaipan pois, istuskelee hetken potalla, hakee uuden vaipan, laittaa sen päälleen ja housut perään. Äidin kannalta näppärää. Käytetty vaippakin menee vielä tytön toimesta roskikseen, joten hienosti sujuu. Vielä kun ne pisut menisivät sinne pottaan ja kakasta puhumattakaan. Se kun tuottaa tuon omatoimisuuden kanssa pientä pulmaa, kun pyyhkimistä/pesemistä hän ei vielä ihan itse hanskaa ja sottaa saattaa syntyä toisinaan. Tuossakin hommassa neiti on kyllä viimeaikoina kunnostautunut ja usein ilmestyykin kakin jälkeen pyyhe kourassa ja pyytää pesemään. Ehkäpä me vielä noista vaipoistakin pääsemme eroon ennen Toukokuuta ja seuraavaa vaipantäyttäjää. Hyvältä ainakin näyttää.

Tarhakuulumisia

Tiitiäinen on nyt ollut kaksi päivää tarhassa ja hienosti on mennyt, siis neidillä. Ensimmäisenä aamuna neiti hädintuskin malttoi antaa äidille suukon ja sanoa moimoit, kun oli niin kiire leikkimään. Ja tänään sama juttu, ei siis ongelmaa. Myöskään isin hakiessa neitiä ei ongelmia ole ollut ja hän olisi voinut jäädä pihalle vielä jopa leikkimäänkin. Tädit ovat kehuneet neidin reippautta ja kuulemma hän onkin leikkinyt paljon, nukkunut ja syönytkin hyvin. Sanoivatpa jopa, että neiti on käyttäytynyt kuin olisi aina käynyt päiväkodissa. Ehkäpä neidin luonne ja aloitusikä ovat juusri sopivat hoitoon menemisen kannalta. 

Äidille tämä tarhahomma ei olekkaan ollut niin helppoa, sillä kyyneleitä nieleskellen jätin neidin tätiesn huomaan ja kyyneleet pääsivät täysin valloilleen kun pääsin autoon. Vielä töissäkin olin ensimmäisen päivän herkillä ja aiheesta puhuessa meinasi kyynel pukata väkisin silmäkulmaan. Kotiinpääsyä en meinannut millään alttaa odottaa ja matkankin tuntui kestävän ikuisuuden. Kotona Tiitiäistä sitten kiinnosti äitiä enemmän naapurin kissa, eikä haleja tai suukkoja saanut edes pyytämällä. Pientä kiukuttelua siis kuitenkin oli ilmassa, mutta saihan äitikin sitten nauttia haleista illemalla ja oman murua oli oikein surku laittaa nukkumaan. Päiväkodista on siis ainakin toistaiseksi pidetty, vaikka aamulla onkin ikävä herättää unista Tiitiäistä ja pakata neiti lähes suoraan sängystä ulkovaatteisiin ja autoon.

Näin onnistuneen alun jälkeen sain tänään illalla myös ystävältäni vinkin, että aivan lähellemme ollaan perustamassa yksityistä ryhmistä, johon olisi tulossa myös pari ei ennalta varattua paikkaa, joten heti huomenna aamulla soittelen selvittelen miltä vaikuttaa. Ehkäpä asioilla on sittenkin tarkoitus sujua.

Markkinaterveiset

Paikkakunnallamme oli perinteiset syysmarkkinat tänään ja eilen. Alkuperäisenä ajatuksena oli käydä kiertelemässä kojut jo eilen päiväkotiin tutustumisen jälkeen, mutta kaatosade muutti suunnitelmat ja toisaaltaan neitikin oli erittäin väsynyt nukahti autoon tutustumisreissulta kotiutuessamme. Toinen tutustuminen meni kuitenkin hienosti ja neiti leikki kovasti ryhmänsä lasten kanssa ja musiikkihetkeen hän oli menossa ensimmäisenä huutaen toisille "mennään laulamaan, mennään laulamaan, tanssimaan..."

Tänään sitten menimme markkinoille, kuten varmaan puolet kauungin väestä muutenkin. keli oli muuten kiva, mutta kova tuuli ja kylmyys veivät hieman tunnelmaa. Neiti aloitti ensin rattaissa istuen ja ilmapalloa hinkuen, mutta toisen perheen liityttyä seuraan halusi meidänkin neiti kävellä ja lopulta tytöt kävelivät yhdessä käsikädessä. Lakut ja kalat tuli ostettua ja torin leikkipuistossakin vietimme tovin, kiikaten tietenkin. Mukavia nämä tämmöiset markkinat, vaikka tarjonta nyt onkin lähinnä krääsää ja namuja. Sillä aina kun tapahtuu, on liikkeellä myös paljon tuttuja, joita muuten harvemmin näkee ja onhan se tuokin perheen yhteistä aikaa ja ulkoilua.

 

Illalla meillä onkin isin kanssa vuorossa yhteistä aikaa, kun menemme yhdessä leffaan ja syömään ja mummi ja pappa tulevat Tiitiäisen kanssa leikkimään.

Kohta alkaa arki

Ensi viikko onkin erittäin jännä. Menemme nimittäin tutustumaan hoitopaikkaan. Viime viikon lopulla saimme kuin saimmekin lopullisen päätöksen Tiitiäisen hoitopaikasta ja hän pääsee tarhaan, siihen ei niin kaukana vaihtoehtoon, joka kuitenkin on aivan väärässä suunnassa oman työmatkani kannalta (tai eihän lähempänä ollut mitään mahdollisuuttakaan). No kaverini pojat ovat siinä päiväkodissa hoidossa ja ainakin he pitävät paikasta ja muutenkin olen kuullut hyvää kyseisestä paikasta, joskin yhden "eikö siellä ole hometta" kommentinkin olen kuullut. Ensi viikko on minulla lomaa ja olemmekin sopineet kahdesta tutustumiskäynnistä.Sitten viikon päästä se alkaakin, se pahuksen arki.

Onneksi neiti vielä on innoissaan. Hänestä kun on hienoa, että pim pom kello (=kirkon kello) näkyy tarhan pihasta

Neiti hoitoon, vanhemmat töihin, neiti hoidosta, hetki yhteistä aikaa, neiti nukkumaan ja vanhempien pieni yhteinen hetki ja sitten vanhemmatkin nukkumaan. Tuntuu pahalta ajatus siitä, ettei omaa lastaan näe kuin pienen hetken illalla ja suurin osa päivästä menee taas töissä. Näihin lyhyisiin viikkoihin ehdinkin jo sopeutua. Pelottaa niin tytön viihtyminen tarhassa, kuin oma jatksaminen töissä, eikä tilannetta yhtään helpota ihmisten kauhukertomukset siitä miten lapsi itki kokoajan ensimmäiset viikot, tai miten lapsi alkoi änkyttämään tai jo kuivaksi opetellut lapsi alkoi pissimään housuihin. Iso muutoshan edessä on, mutta haluaisin uskoa siihen, että neiti viihtyisi päiväkodissa kuten muistan itsekkin viihtyneeni silloin joskus.

Yllättäin leivottiin kuppikakkuja ystävälle

Tämä viikonloppu ennen kaikkeen uuteen harjoittelun alkamista onkin sitten yhtä juhlaa. Eilen illalla olimme koko perheen voimin juhlistamassa ystäväni syntymäpäiviä ja tänään vuorossa on ristiäisten rääppiäiset, kun ystävien pieni poika saa nimen. Täytyy tuudittautua kaikkeen ohjelmaan ja koittaa ajatella, että kaikki tulee sujumaan hoidossa hyvin.

Syksy tulee oletko valmis?

Syksy on ja pysyy täällä, ainakin talveen asti. Pimeää ja märkää on siis tiedossa oikein tosissaan. Toki syksy ja loppuvuosi muutenkin tarkoittaa meidän perheessä ja suvussa syntymäpäiviä ja tietysti niitä normaaleita kynttilöitä ja vilttiin kääriytymisiä. Tänä vuonna tähän loppusyksyyn kuuluu meillä myös iso muutos.  Nimittäin  minulla alkavat normaalit työviikot (osa-aikainen siis loppuu aikanaan, kuten kaikki muukin hyvä) ja Tiitiäisellä alkavat hoitopäivät. Hoitopaikka on vieläkin epäselvä vaikka hoidon alkuun on enää reilu viikko ja äitiä alkaa tosissaan jännittämään. Päivähoitotoimistosta meille on alkuviikosta ilmoitettu, että hoitopaikka järjestyy ja on todennäköisesti perhepäivähoitaja kymmenen kilometrin päästä kotoa ja tietenkin täysin toiseen suuntaa kuin oma yli viidenkymmenen kilometrin työmatka. Tässä lähellähän on päiväkotia, ryhmäperhepäiväkotia ja perhepäivähoitajia, mutta kaikki paikat ovat täynnä. Paljon paljon kun on lapsia viime vuosina syntynyt tälle alueelle. Tuo puolentunnin lisärupeama työmatkaan ei oikein tunnu mukavalta, eikä myöskään ajatus pitkästä hoitopäivästäkään. Hieman meille myös vilauteltiin pientä mahdollisuutta päiväkodista, joka olisi noin kaksi kilometriä lähempänä kuin tuo varma paikka ja siihen oljenkorteen koitamme takertua, sillä halusaisimme Tiitiäisen mieluummin päiväkotiin.

Päiviä koitamme lyhentää siten, että minä vien aamulla ja mies hakee iltapäivällä. Vähän silti arveluttaa pitkät päivät ilman vanhempia, vaikka neiti onkin hyvin tomera ja reipas. Eikä esim. kerhossa paljoakaan kaipaa äitiä vaan painaa sen parituntisen omillaan. Viisi päivää viikossa ja useampi tunti kerrallaan on kuitenkin ihan eri juttu, joten kaikesta touhukkuudestaan ja pippurisuudestaan huolimatta voi äitiä tulla ikävä. Sehän on aivan varmaa, että äidille se ikävä iskee joka tapauksessa.Itselläni saattaa myös tulla väsymys ihan erillälailla kun työpäiviä on viikossa viisi ja aamuisin herätys tulee entistä aikaisemmin ja yötkin ovat joskus mitä ovat, vaikka normaalisti neiti hyvin nukkuukin.

Pientä huolta siis aiheuttaa tuo hoidon järjestyminen ja kaikki sen käyntiinlähtemiseen liittyvä, joskin isi on luvannut jäädä hoitovapaalle, jos neiti ei saa halutunlaista hoitopaikkaa. Olen kyllä erittäin tyytyväinen siihen, ettemme neitiä vielä vuosi sitten laittaneet hoitoon, vaan järjestimme neidille kotihoidon tekemällä molemmat osa-aikaista hoitovapaata ja puolikasta viikkoa vaikka se rahallisesti hieman haastavampaa olikin. Saimmepahan molemmat vanhemmat aikaa lapsemme kanssa ja pakkohan se on myöntää, ettei neitikään vielä silloin olisi ollut valmis. Paljon helpommalta tuntuu viedä hoitoon lasta, joka kävelee kunnolla, osaa syödä itse ja pukeakkin jonkunverran sekä tärkeimpänä puhua ja kertoa mitä tahtoo ja mikä vaivaa. Ja hän myös todellakin kertoo ja ilmoittaa mitä haluaa.

Kun lapsi katosi

Meillä oli tänään kauhunhetket, kun Tiitiäinen vaan yhtäkkiä katosi kuin tuhka tuuleen. Olimme neidin kanssa ulkoilemassa ja päädyimme lopulta seuraamaan talliin kuinka isi kavereineen remppaili moottorikelkkaa. Neiti seurasi tapahtumia, kävi vuoroin kaikkien sylissä ja leikki tyytyväisenä. Puhelimeni soi ja huikkasin miehille, että katsokaa hiukan tuon perään. Noh, juttelin hetken puhelimessa tallin edustalla ja kun palasin takaisin sisälle ihmettelimme missä neiti on. Ensin ajattelin tytön menneen isin toimistoon vaan taas keksipurkin kimppuun, mutta vilkaisu tallin kaikkiin huoneisiin osoitti, ettei neiti ollut siellä missään. Samantien isi juoksi pihan vieressä menevän ojan luo, isin kaveri kujalle jaminä takapihalle. Eikä lasta missään.

Kuva on edelliseltä retkeltä, muttatämä polku neitiä oli ilmeisesti uudelleen alkanut houkuttamaan.

Tässä kohtaa kaikki huolestuivat todenteolla ja neitiä huudellen juoksimme ristiin rastiin pihaa ja lähiympäristöä. Olin jo juoksemassa vastapäisen naapurin pihalle etsimään neitiä leikkimökistä tai trampoliinista (siellä kun neiti viihtyy naapurin tytön kanssa), kun tytön puhetta alkoi kuulumaan viereiseltä kujalta. Siellä naapurin täti talutti puhua pulputtavaa tyttöä kotiin. Naapuri kertoi tytön olleen heidän portillaan ja itkeneen äitiä. Sitä miten tyttö sinne on päätynyt voi vain arvailla, mutta takapihamme päättyy metssikköön, jossa menee polku, joka päättyy näiden naapureiden portinpieleen.Tiitiäinen taas on viime aikoina ollut erittäin innostunut metsästä ja olemmekin lähes päivittäin käyneet metsässä tutkimassa ihmeitä. Vähän ennen katoamistaan neiti jopa sanoi isin kaverille "Rami metsään mennään", joten ilmeisesti neiti oli päättänyt mennä itse omatoimiretkelle metsään, mutta sitten olikin tullut paniikki.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta säikähdys oli suuri. Tämä meni meillä myös opetukseksi, sillä pieni lapsi on erittäin nopea halutessaan ja aina täytyy koittaa selkeästi ilmoittaa ketä katsoo lapsen perään. Nythän meillä kävi niin, että minä oletin tytön olevan miesten kanssa ja he taas ajattelivat tytön tulleen minun luokseni ja neitipä oli mennyt raollaan olleesta sivuovesta ulos ja metsään. Etuovetkin tallista oli toki auki, mutta niiden ulkopuolella olin minä, joten kenelläkään ei tullut senkään takia mieleen, että neiti olisi lähtenyt johonkin (hän kun ei saa vielä ovia itse avattua).Säikähdyksellä selvittiin tällä kertaa, mutta vaaranpaikat tulivat taas tarkistukseen ja oppimisen paikka oli myös vahtimisen kannalta.

Syysflunssa

Viime viikolla neiti aloitti räkärokin ja sunnuntaina se sai minutkin valtaansa. Neidillä tauti tuntui olevan lievempi ja nuhaista nenää aivastelua ja pientä yskää kummempaa ei tullut ja yötkin saimme nukkua melkoisen rauhallisesti. Flunssan positiivisena puolena neiti oppi jopa niistämään itse, joten Nenä Friida taitaa saada jäädä pienemmälle käytölle.

Nuhanenänä ei menoa haittaa. Iskän toimistossa on kivaa kun saa leikkiä omalla läppärillä (se siis ei toimi)

Itse olenkin sitten täysin nuutunut, puhuessani raakun kuin harakka, nenä on vuoroin tukossa ja vuoroin se vuotaa kuin putous, kurkku on kipeä ja yskittäkin vielä. Melkoista valitustahan tämä on, mutta kun harmittaa. Vihdoinkin on pidempi pätkä kotona (valitettavasti viimeisiä viedään) ja minä sairastan. Noh, ainakin saa sairastaa rauhassa.

Ja poseeratakkin täytyy hiukan.

 Flunssa on tuonut mukanaan myös yhden yllätyksen lääkinnän suhteen, nimittäin hunajan. Luin jostain jutun, jossa sanottiin hunajan toimivan lapsen yskänlääkkeenä jopa paremmin kuin varsinainen yskänlääke. Apteekin tavarasta meillä ei Tiitiäiselle ole kokemusta, mutta hunaja todellakin auttoi neidin yskintään ja tuntui myös helpottavan oloa. Illalla siis teelusikallinen juoksevaa hunajaa neidille, pienet maratoniniistot ja sängynpääty kohotettuna ja ihme ja kumma flunssa ei ole neidin unia haitannut. Toki tautikin on lievempää laatua, mutta minä uskon nyt myös hunajaan yskän hoidossa, toimiihan se minullekkin. Tosin neiti on myös oppinut huijaamisen jalon taidon ja tulee pyytämään "äiti anna lääkettä" ja vakuuttelee vielä pyyntöään pienellä "köh köh" äännähdyksellä, joka ei ole oikeaa yskää nähnytkään.

Muskarissa on niin mukavaa

Tänään oli syksyn ensimmäinen muskari kerta. Uusi ryhmä, uusi aika ja uudet kamut, mutta silti niin mukavaa. Jo kotona neiti huuteri "muskariin, muskariin, mennään mennään", autossa takapenkiltä kuului "muskariin, muskariin mennään. Ei näy, ei näy...muskariin!!!". Autosta ulos atuessamme neiti oli jo niin täynnä intoa, että olin aivan ihmeissäni. Voiko noin pieni jo muistaa? Siitähän on jo aikaa kun viimeksi olimme muskarissa. Noh, kyllähän hän muisti paikan ja eteisessä hän oli jo menossa siihen huoneeseen, jossa keväällä olimme vauvamuskarissa. Tyttö oli niin täpinöissään, että moikkaili kaikille ja jutteli vähän jokaiselle lapsukaiselle ja hoki "muskariin, muskariin..."

Kun sitten vihdoin päästiin asiaan oli neiti hieman ihmeissään, kun kaikki ei ollutkaan kuten ennen. Alkujärkytyksen jälkeen Tiitiäinen koitti useamman kerran pihistää käsinukkea ohjaajalta ja oli äärimmäisen innoissaan saadessaan soitta triangelia, naureskeli, osallistui laululeikkeihin, taputtu jokaisen laulun jälkeen ja pyysi "lisää" jokaisen laulun ja lorun jälkeen. Oli ihanaa katsoa kun neidin silmä loistivat ja korvasta korvaan ulottuva hymy kertoi hänen olevan onnellinen. Vielä kotimatkalla autossa, takapenkiltä kuuluui "hop hop däpä däpä..." Muskari on kyllä niin meidän juttu!!

Pientä uutta ilmettä

Tänään saatiin vihdoin aikaiseksi saada Tiitiäisen huoneen taulut seinille ja samalla seinille päätyivät myös vaijerihärpäke neidin piirustuksille sun muille esillä pidettäville muistoille kumppameineen sekä pienelle hyllykölle. Aikaiseksi toki saatiin muutakin kotipäivän kunniaksi, sillä siivosimme, keittelimme nakkisoppaa, leivoimme mustikkapiirakkaa, keräsimme nurmikolta omenoita, pyykkäsimme, pinosimme polttopuita, leikimme ja ulkoilimme. Ehkäpäs siinä olikin sitten tarpeeksi ohjelmaa yhdelle päivälle. Joskin täytyy kyllä myöntää, että aloitin kotiäitipäiväni ilman lasta, sillä aamupalan jälkeen neiti meni isin kanssa hieman töihin (kunhan äiti oli ensin hoitanut aamutoimet, pukemiset ja aamupalat) ja äiti sai rauhassa touhuta. Lounaalle isi sitten palauttikin typyn ja päikkäreiden jälkeen touhuamista jatkettiinkin sitten yhdessä.

Ja sitten tämä tähän. Hyllyn kokoamisessa Tiitiäinen toimi asiantuntijana.

Nyt lelut ovat "järjestyksessä" hyllyssä ja sen laatikoissa, taulut seinällä (joskin kuvat tauluissa ovat vähän vinksin vonksin, mutta kunhan saan aikaiseksi, niin kyllä ne siitä vielä suoristetaan) ja kuvat ja piirustukset ovat arvoisellaan paikalla. Ei mitään hienon hienoa sisustus ratkaisua, mutta toimivaa Ikeaa pienellä Heicon ripauksella. Iki-ihanat kärpässienilamput ovat Kaunis pieni elämä shopista ja niistä kattoon heijastuvista pilkkuja ihailemme Tiitiäisen kanssa, Ne kun on meilkein kuin tähtiä.

Tiitiäisen korurasia pääsi vähän korkeammalle, pois pienten käsien ulottumattomiin, nallukat katselevat hyllyltä ja pari neidin ihanuutta pääsi pois kaapista.

Alkuperäiset 60-luvun kaapit päivitettiin aikanaan rempan yhteydessä vain uusilla nupeilla, mutta nyt neidin huoneeseen kaappeja piristettiin hieman pölöillä ja kukilla, jotka ovat sisustustarroja.

Tyttö käskee, ukot tottelee

Kävimme tänään mummolassa vähän mustikoilla. Mummi jäi tekemään ruokaa, minä poimin mustikoita ja pappa viihdytti Tiitiäistä näytellen luonnon ihmeitä sammaleestä, puihin ja ötököihin, mustikoita mutustelleen ja naavan kanssa pelleillen. Joku oli käynyt poimimassa marjat normaaleilta apajilta, mutta kun pieni ämpärini alkoi olla täynnä, löysimme valtavasti suuria mustikoita - tietenkin. Noh ämpäri täynnä ja tyttö väsyneenä lähdimme takaisin. Matkan varrella kuitenkin menimme minun mummolani pihalla olevan leikkimökin ohitse ja tsadaam!! Tiitiäisen väsymys oli poissa. Sisällä horroksessa aikaansa viettäneessä leikkimökissä neiti keksi heti leikin ja alkoi tehdä ruokaa ja sisustaa. Häntä ei haitannut lainkaan, että leikkimökki oli päässyt hieman repsahtamaan aikojen saatossa.

Leikkimökki on minun isoisäni yli kuusikymmentä vuotta sitten omin käsin rakentama mökki, jossa isäni isommat sisarukset olivat aikanaan leikkineet, sitten oma isäni pikkuveljensä kanssa ja sitten yhden sukupolven kasvettua ulos leikkimökkeilystä vaipui mökki jälleen horrokseen pihan perälle, kunnes minä ja sisareni olimme pieniä ja leikkimökki taas kaivettiin esiin ja kunnostettiin. Nyt mökki on taas saanut olla vuosia tyhjillään, mutta ensi kesänä kuulemma mökki laitetaan taas kuntoon. Ja syytä onkin, sillä perinnettä täytyy säilyttää ja typynen vaikutti äärimmäisen innostuneelta mökistä.

Toki neiti ei mökissä kokoaikaa täysin yksin leikkinyt, vaan leikkiin otettiin mukaan myös pappa, jonka piti kuuliaasti "syödä" neidin tekemiä pöperöitä ja tehdä milloin mitäkin. Lisää pontta leikkeihin saatiin kun isäni veli saatiin myös mukaan leikkiin ja siellähän ne isot miehet seisoivat leikkimökissä ja nautiskelivat polven korkuisen tarjoiluista. Leikkimökki on siis saanut uuden valtiattaren ja alamaisina pappa ja pappan veli ovat tietenkin itseoikeutettuja vierailijoita.

Maailman hellyyttävin yöherätys

Tiitiäinen menee iltaisin rutiinien avustamana kahdeksan paikkeilla nukkumaan omaan sänkyyn ja omaan huoneeseensa. Siellä hän iltasadun ja sylittelyn jälkeen yksin rauhassa nukahtaakin ja nukkuukin taas hienosti (kop kop...nyt kun menin kehumaan, alkaa varmasti öisin taas hulinat). Aamuyöllä neiti sitten kipittää meidän huoneeseen ja pyytää nostamaan vanhempien väliin nukkumaan ja meille se on ok. Saapahan läheisyystankkausta myös vanhemmat. Vieressä neiti normaalisti sitten nukkuukin aamuun asti heräämättä.

Viime yö oli kuitenkin hivenen poikkeus, sillä äiti sai yöherätyksen. Eikä minkä tahansa herätyksen, vaan maailman ihanimman sellaisen. Neiti sanoi "äiti" nousi istumaan, antoi äidille suukon ja takaisin unille. Meinaa kyyneleet tulla silmään vielä muistellessakin. Niin hellyyttävää ja niin ihanaa ja taas tuli sellainen olo, etten ehkä ihan epäonnistunut äitinä olekkaan.

Tuolla muistolla selvisi hyvin tästäkin työpäivästä ja palavereista, joita tuntuu riittävän. Tästä onkin hyvä aloittaa viikonloppu, kun tuntee antaneensa ison panoksen töissä, mutta kotonakin sujuu ja Tiitiäinenkin tuntuu oikein odottavan yhteisiä hellittely ja leikkihetkiä, joskin joka työpäiväisen kotiintulo mielenilmaisun jälkeen. Tänään meillä oli hauskaa niinkin vähäpätöisillä jutuilla kun parilla kangassuikaleella. Paljon niistäkin saa iloa irti.

Paluu arkeen

Paluu arkeen loman jälkeen on ollut melko intensiivistä. Heti ensimmäisenä työpäivänä oli ohjelmassa palaveria toisensa jälkeen ja sähköpostien lukemiseen meni puoli päivää. Tiitiäisestäkin oli hankala olla erossa kun ainakin äitiä vaivasi pienoinen ikävä. Keskiviikko ilta meni töitten jälkeen puistossa ja sitten kun Tiitiäinen oli jo unilla tein vielä voileipäkakun seuraavalle päivälle. Torstai meni töissä samaa rataa ja töiden jälkeen menimme isopapan synttäreille, joille sen kakunkin tein. Se ilta sitten menikin siellä ja tänään vielä rumba töissä kaupan kautta kotiin ja ilta pihalla typysen kanssa. Siinähän sitä arkea sitten onkin jo, vielä kun tuohon soppaan lisää kotityöt ja lapsen rutiinit. Huh, oli se loma vaan niin mukavaa! Miten ihmeessä hanskaan paketin loppuvuodesta kun pitäisi palata töihin ihan täysipäiväisesti?

Isopapan kakku

yhteisposeeraus

 

 

 

 

Maanantain kunniaksi leivotaan

Juhlimme Tiitiäisen kanssa viimeisiä lomapäiviäni leipomalla jälleen kerran cupcakeja. Samalla pääsimme testailemaan ihania uusia vuokiani, jotka viimeviikolla ostin ikeasta.

Tällaiset ihanuudet löysin. Kuva lainattu täältä.

Tällä kertaa resepti oli seuraavanlainen:

75g margariinia

2,5dl tomusokeria

2 munaa

0,5 tl soodaa

1,5 tl leivinjauhetta

4 dl vehnäjauhoja

purkki kermaviiliä

1,5dl maitoa

0,5tl suolaa

mustikoita, herukoita ja vadelmia

Päällinen

Purkki mansikkakermaa

pari lusikallista vaniljakastikejauhetta

purkki philadelphia juustoa

Vatkataan kerma, lisätään jauhe ja juusto ja sekoitetaan

margariini ja tomusokeri vatkataan tahnaksi. Joukkoon lisätään munat ja vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi. Suola, sooda ja leivinjahe sekoitetaan vehnäjauhoihin, jotka lisätään joukkoon ja jatketaan vatkaamista. Lisätään joukkoon maito ja kermaviili ja sekoitetaan. Lopuksi lisätään marjat, jotka sekoitetaan joukkoon varovasti. Taikina laitetaan muffini vuokiin ja paistetaan 175 asteisessa uunissa ja kuorrutetaan jäähtyneinä ja koristellaan.

Loma tuntuu hupenevan todella nopeasti ja taas kerran työt kutsuvat. Tai oikeastaan lomanihan loppui jo, mutta pidän loman jälkeisen viikon kotipäivät putkeen loman perään. Viikonloppua vietettin normaalista poiketen melko vähän Tiitiäisen kanssa. Heti aamulla lauantaina Tiitiäinen lähti isin kanssa viettämään isä-lapsi hetkeä kaverinsa ja tämän pojan kanssa. Puoliltapäivin minä taas suuntasin mll:n tapahtumaan tekemään kasvomaalauksia lapsille ja kotiin tultuani vietimme leikkien vain pienen tovin ennen kuin mummi ja pappa hakinat neidin luokseen yökylään kruunaamaan heidän kesälomaansa. Itse käytimme lapsettoman illan hyväksi ja menimme isin kanssa leffaan ja syömään. Sunnuntaina haimme neidin mummolasta ja heti perään suuntasimmeneidin kanssa Me&i -kutsuille ja vasta kuudelta pääsimme normaalinperhe-elämään. Tai noh normaaliin ja normaaliin, sillä Tiitiäinen tahtoi kokoajan olla äidin sylissä, eikä hänen näkyvistäänkään saanut poistua. Syleily tuli myös vanhemmille tarpeeseen, sillä ikävähän meillä oli kummallakin pientä prinsessaa, joka niin reippaasti yökyläili elämänsä kolmatta kertaa.

Ittu!

Oi miten mahtavaa, Tiitiäinen on alkanut kiroilemaan. Ei hän sitä vielä ole tehnyt julkisesti, mutta kotona sitäkin useammin. Ensimmäinen kerta oli suuri järkytys; Olin edellisenä iltana lyönyt rakolle hiertyneen kantapääni terävään kulmaan ja mitään ajattelematta huudahtanut ärräpäitä kivusta. Sitten seuraavana päivänä kurottaessani keittiön yläkaapista tavaraa onnistuin tiputtamaan päälleni tavaroita. Itse olin hiljaa, mutta Tiitiäinen kirosi. Neiti huusi komeasti " itttu, ittu, sa#¤%na" ja täysin samalla intonaatiolla kuin itse olin huudahtanut. Voin sanoa, että nolotti.

Pari päivää tämän tapauksen jälkeen piirtelimme tytön kanssa hänen huoneessaan, kun hän alkoi syödä värikyniä. Kielsin pariin otteeseen, kunnes lopulta otin kynät pois häneltä ja ilmoitin niiden olevan käytössä vasta kun hän osaa jälleen käyttäytyä. Tämän kuultuaan neiti otti kaikkein uhmakkaimman ilmeensä ja lähti huoneesta ulos huutaen "jumala, jumala...".  Edellispäivänä taas mummolassa neiti meni yli uniensa ja iltapalalla tuttu "viipotus" alkoi, eikä neiti erityisemmin pystynyt keskittymään syömiseen ja muutenkin käytöksestä tuli mitä tuli. Tämä yliväsyneen lapsen show sai kuitenkin vielä lisää pontta kun neiti otti härnäysilmeensä ja alkoi kuuluvasti manaamaan "ittu, ittu...jumala, jumala" ja taas sai äiti olla ylpeä jälkikasvustaan ja samalla itsestään. Sillä pakkohan se on myöntää, että olen lapsenkin kuullen noita sanoja käyttänyt, vaikkakin olen pyrkinyt kiroilun lopettamaan kokonaan sen jälkeen kun typy on alkanut matkimaan kaikkia sanoja. Liian myöhään ilmeisesti kuitenkin. Tai noh, ehkä armahdan itseäni kuitenkin sen verran ajatuksella, että kyllä noita rumia sanoja opitaan melko yhteisvastuullisesti, sillä kyllähän niitä jokapuolelta kuuluu.

Toisaaltaan olen myös jollain tavalla ylpeä siitä, että tyttäreni osaa yhdistää nuo tietyt sanat kiukkuun, uhmaan ja harmitukseen, vaikka ne jollain tavalla tahdonkin hänen puheestaan kokonaan kitkeä. Yksi pieni väärinkäsityskin on jo näiden rumien sanojen osalta sattunut. Nimittäin Ikeassa Tiitiäinen alkoi ravintolan kohdalla toistelemaan sanaa "askanen" saaden äidin ja äidin ystävän korvat hörölleen ja lievän punan poskille sekä yhden vieraan tädin halveksuvan katseen äitiä kohtaan. Tajusimme kuitenkin melko pian tytön tarkoittavan ranskalaisia, joita oli jollain edellisellä kerralla saanut maistaa kyseisessä paikassa.

Oma pieni kettutyttö

Tiitiäistä on ihan ienestä asti sanottu leikillä kettutytösi, sillä hänen oma rakas uniriepunsa/unilelunsa on nimeltään kettu ja kettu on aina kulkenut siellä missä Tiitiäinenkin. Lisäksi neidin suosikit pehmolelujen saralta ovat hänen kettunsa Teppo ja Teppo (syystä, jota kukaan ei tiedä neiti risti ketut Tepoiksi). Nukkumaan mennessä kainalossa pitää aina olla ketun lisäksi myös pari Teppoa.

 

Näin surkeana pieni murunen oli pupun kohtalosta

Tänään hain tilaamani H&M paketin, jossa oli Tiitiäisen huoneeseen toiselta puolelta vaalenpunaiset ja toiselta puolelta tekoturkista olevat torkkupeiton ja tyynyliinan, jossa oli pupun korvat. Suunnitelmani eivät kuitenkaan tainneet onnistua, sillä hetken peittoa ja tyynyliinaa ihailtuaan ja siliteltyään neiti puhkesi sydäntäraastavaan itkuun. "Pupuu, pupuu" huusi neiti samalla surkeasti itkien. Lopulta sain tytön rauhoitettua saatuani uuden peiton ja tyynyliinan ensin pois tytön näköpiiristä. En tiedä mikä tytön sai niin pois tolaltaan, mutta lieneekö raukka luulleen karvaturrien olleen oikeita pupuja, joille oli käynyt kehnosti. Tiedä häntä, mutta täytynee kokeilla toisella kertaa miten Tiitiäinen niihin suhtautuu. Mahtaakohan H&M hyväksyä palautuksen syyksi lapsen paniikkia :)

Muumien vieraana

Meillä on ollut tapana käydä joka kesä retkellä kummityttömme kanssa. Tänä kesänä retken ajankohta jäi melko myöhäiseen sillä huomenna kummityttömme aloittaakin jo esikarissa. Retkikohde mietitytti kovasti, sillä mihinkään kovin kauas kotoa emme voineet suunnata ja toisaaltaan lapsukaiset ovat kovin eri ikäisiä ja kummallekin piti jotakin olla. Ajattelimme ensin ihan vaan Hop Lopia tai vastaavaan, mutta koska Tiitiäinen on niin pieni ja kummityttö niin "iso" olisimme olleet koko porukka jakautuneena kahteen osaan, joten hylkäsimme ajatuksen. Päädyimme lopulta muumimaailmaan ja ihan hyvä niin, sillä vietimme mukavan päivän.
 

Itse en ole ikinä ennen siellä käynytkään, eikä kukaan muukaan meidän perheestä (kummityttö tosin kertoi paikanpää käyneensä siellä aiemminkin ja peräti kolmeen kertaan). Nytpä on nähty sekin paikka. Teatteriesitys oli pettymys. Niin huonoa Näytelmää ja näyttelemistä en oikein sulata, mutta pikkuväki taisi tykätä. Tiitiäinen tosin nukahti kesken esityksen, mutta se oli tavallaan odotettavissa sillä olihan päikkärien aika. Muumitalo oli kiva ja sitä olisin voinut katsella tarkemminkin, mutta tytöistä vanhemmalle talo oli jo tuttu, joten hänestä kovempi juttu oli kiivetä portaat ylös ja alas samalla kun itse koitin nuoremman kanssa pysyä perässä. Kauniiden merimaisemien lisäksi erilaiset polut olivat kivoja ja Tiitiäinen piti muumihahmoista kovasti. Jotenkin tylsää kuitenkin oli, etteivät muumihahmot puhuneet mitään.

Melko yksinkertaisista aineksista oli alue tehty, mutta kauniin Naantalin, kesäisen sään ja muumihahmojen lisäksi hyvään päivään paljoa muuta tarvittukkaan kuin lasten kanssa yhdessäoloa ja ehkä hieman hattaraa.

Hattara maistui myös Tiitiäiselle

Mustikkametsässä

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt...

Kävimme eilen Tiitiäisen ja mummin kanssa vähän mustikkametsässä. Tai noh, mummolan pihasta poikkesimme aivan pikkiriikkisen metsän puolelle, mutta saldona oli siitäkin huolimatta mustikoita. Tiitiäiseltä ei oikein marjanpoiminta sujunut, sillä suurin osa (oikeastaan kaikki) meni suuhun, mmutta hyvä niinkin. Marjoja saimme pikaisella retkellämme yllättävänkin paljon, mutta Tiitiäisestä varmaanki parempaa oli silti kun marjanpoiminnan jälkeen menimme mummolaan syömään ribsejä ja pappan paistamia lettuja. Kummatkin nimittäin maistuivat neidille erityisen hyvin.

Joo, ei me mitään isoja ämpäreitä saatu täyteen, mutta 1 pieni/naama (Tiitiäinen kun sai vähän apuja).

Osan marjoista laitoin pakastimeen, mutta pakkohan se oli yksi piirakkakin tehdä syksyn (kai se nimittäin sitä nyt sitten on) ensimmäisistä mustikoista. Kuva piirakasta oli pakko ottaa ennen uuniin laittoa, sillä uunista pois tullessaan piirakka meni heti lämpimänä kahvittelijoiden vatsoihin.

God Morgon Bifido

Olen mukana hopottajien God Morgon Bifido -mehu kampanjassa ja sitä kautta olen päässyt testailemaan God Morgon Bifido mehuja. Ainakin itselleni nuo mehut olivat ihan jo makunsa puolesta mieleen. Itse testailin appelsiinimehua ja vaikka itse en olekkaan normaalisti niin appelsiinimehujen perään tämä mehu teki poikkeuksen ja voitti minut puolelleen oikealla appelsiinin maullaan. God Morgon Bifido -täysmehut sisältävät 100% hedelmää eikä lainkaan lisättyä sokeria. Tämän lisäksi mehuissa on ensimmäisenä puhtaina appelsiini- ja omenatäysmehuina Suomessa lisätty hyödyllisiä bifido bakteereita, jotka tekevät vatsalle hyvää.

Vatsan hyvästä olosta en ole varma, mutta mausta kyllä. Eipä vatsassa huonokaan olo ollut, mutta en huomannut mitään eroa ennen ja jälkeen mehun. Toisaaltaan itselleni se juuri se maku onkin pääasia mehuhyllyllä valintaani tehdessäni, joten kyllä todennäköisesti tulen ostamaan tätä mehua uudestaankin.

Lomailua kotisuomessa

Viime viikolla päätimme lähteä vähän loman kunniaksi reissailemaan. Aivan alkuperäinen suunnitelma oli lähteä itsäsuomea kirtelemään, mutta sitten päädyimmekin Norjan kiertelyyn. Tutkimme innoissamme reittiä ja suunnittelimme tarkkaan etappeja ja varailimme hotelleja. Kunnes lähtöä edeltävvänä aamuna tajusimme kumpikin, että matkasta tulisi reilu puolitoistavuotiaalle hitusen turhan pitkä. Paljon autossa istumista, monta hotellia, jatkuvaa pakkaamista ja vielä kerran sitä autossa istumista vaikka etapeista koittaisi kuinka lyhyitä tahansa tehdä.

Hylkäsimme suunnitelmamme ja saimme peruttua hotellivaraukset yhtä lukuunottamatta, mutta Ylläkseltä bookattu yö oli niin halpa, että ei suuresti haitannut vaikka sitä emme saaneetkaan peruutettua. Suunnittelimme yhden päivän kuumeisesti mitä tekisimme ja mihin menisimme. Tutkailimme laivapaikkoja ja lentoaikatauluja, mutta mitään sopivaa ei oikein löytynyt. Lopulta päätimme varata kaksi yötä Helsingistä. Ehtisimme käydä Korkeasaaressa ja kierrellä kaupungilla ja kaupoissa ja siitä voisimme sitten suunnata vaikka Tallinnaan tai sitten sinne itäiseen Suomeen.

Hotellissakin voi pomppia

lamailu on rankkaa touhua. On muuten villi tunne kun turisteja ryntää iso joukko katsomaan rattaissa nukkuvaa lasta ja kutsuu vielä kaverinsakin katsomaan ja tätä tapahtui vieläpä kaksi kertaa.

Talutusreppu koettiin reissulla erinomaiseksi, sillä pelkkä rattaissa istuminen ei enää Tiitiäiselle riitä ja kädestä pitäminenkin on inan hankalaa kun neiti on sen verran pikkuruisen kokoinen ja kuitenkin melkoisen menevä. Reppu kuitenkin keräsi paljon huomiota ja kommentteja.

Yövyimme kaksi yötä Radisson Blu Plazassa. Hotelli oli vanha tuttu ja hyväksi havaittu, joskin uudistetulla ilmeellä. Säät suosivat ja aurinko paistoi ja lämmintäkin oli. Shoppailuja uli tehtyä jonkun verran ja Korkeasaaressa vietettiin mahtava päivä (ainoana haittana olivat valkoposkihanhet ja riikinkukot, jotka olivat hieman liian tuttavallisia kaltaiselleni lintukammoiselle. Toisaaltaan Tiitiäisestä tuli suojelijani kun hän reippaana tyttönä huuteli linnuille " intu pois, intu pois"). Nautiskeltiin maalaisina kaupungin hulinasta ja ravintolatarjonnasta. Kävimmepä vielä Linnanmäelläkin. Joskin Tiitiäinen simahti sillä samalla hetkellä kun saimme auton parkkiin, joten ensin vainn kävelimme ympäri aluetta rattaita lykkien. Kun neiti sitten vihdoin heräsi sai hän ihastella laitteita ja muuta nähtävää, jonka jälkeen suuntasimme Sea Lifeen katselemaan kaloja. Tämän jälkeen suunnittelimme ottavamme vielä yhden hotelliyön Helsingistä ja sitten suuntaavamme Tallinnaan muutamaksi yöksi, mutta kunkoitimme varata laivapaikkoja ei onni ollut puolellamme autopaikan suhteen, joten hylkäsimme idean ja sattuman kautta päätimme lähteä Tampereelle.

Yövyimme uudessa Scandic Stationissa ja kiertelimme kaupungilla, söimme ja olimmepa maailmanpyörässäkin keskellä kaupunkia ja lopulta vietimme vielä kokonaisen päivän Särkänniemessä, jonka akvaario ei ollut mitään Sea lifen jälkeen (siis meistä aikuisista), mutta delfinaario delfiineineen sai Tiitiäisen innostumaan ja nautimme esityksestä kaikki. Laitteissakin kävimme pyörimässä, joskin lapsen ehdoilla. Tiitiäinen oli onnessaan kieppuessaan isin tai äidin kanssa laitteissa ja pari kertaa iski myös kiukku kun laite pysätyi ja kävipä kahdesti myös niin, että kirkuva lapsukainen piti irroittaa laitteesta. Onneksi niin näytti käyvän muillekkin. Vaikka reissu oli ihana oli mukavaa palata kotiin ja olihan reissu paikkapaikoin melko rankkakin kiukkuilevan ja uhmailevan ipanan kanssa.

Angry Birdsit tai "böössit" kuten Tiitiäinen näitä otuksia kutsuu olivat kovasti mieleen, kuten on kyllä pelikin.

Korkeasaaressa neitiä taisi eniten kiehtoa tiikerit. Itselläni heräsi jokin pieni sisäinen eläinsuojeluvimme sillä jotenkin aitauksissa ihmisten katsottavina olevat eläimet ahdistivat pikkuisen.