Tiitiäinen on nyt ollut kaksi päivää tarhassa ja hienosti on mennyt, siis neidillä. Ensimmäisenä aamuna neiti hädintuskin malttoi antaa äidille suukon ja sanoa moimoit, kun oli niin kiire leikkimään. Ja tänään sama juttu, ei siis ongelmaa. Myöskään isin hakiessa neitiä ei ongelmia ole ollut ja hän olisi voinut jäädä pihalle vielä jopa leikkimäänkin. Tädit ovat kehuneet neidin reippautta ja kuulemma hän onkin leikkinyt paljon, nukkunut ja syönytkin hyvin. Sanoivatpa jopa, että neiti on käyttäytynyt kuin olisi aina käynyt päiväkodissa. Ehkäpä neidin luonne ja aloitusikä ovat juusri sopivat hoitoon menemisen kannalta.
Äidille tämä tarhahomma ei olekkaan ollut niin helppoa, sillä kyyneleitä nieleskellen jätin neidin tätiesn huomaan ja kyyneleet pääsivät täysin valloilleen kun pääsin autoon. Vielä töissäkin olin ensimmäisen päivän herkillä ja aiheesta puhuessa meinasi kyynel pukata väkisin silmäkulmaan. Kotiinpääsyä en meinannut millään alttaa odottaa ja matkankin tuntui kestävän ikuisuuden. Kotona Tiitiäistä sitten kiinnosti äitiä enemmän naapurin kissa, eikä haleja tai suukkoja saanut edes pyytämällä. Pientä kiukuttelua siis kuitenkin oli ilmassa, mutta saihan äitikin sitten nauttia haleista illemalla ja oman murua oli oikein surku laittaa nukkumaan. Päiväkodista on siis ainakin toistaiseksi pidetty, vaikka aamulla onkin ikävä herättää unista Tiitiäistä ja pakata neiti lähes suoraan sängystä ulkovaatteisiin ja autoon.
Näin onnistuneen alun jälkeen sain tänään illalla myös ystävältäni vinkin, että aivan lähellemme ollaan perustamassa yksityistä ryhmistä, johon olisi tulossa myös pari ei ennalta varattua paikkaa, joten heti huomenna aamulla soittelen selvittelen miltä vaikuttaa. Ehkäpä asioilla on sittenkin tarkoitus sujua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pieni viesti visiitistäsi on aina tervetullut.