Kätevä emäntä

Kylläpäs minä olen kätevä emäntä! Olimme juhannuksena ystävien kanssa vähän vesibusseilemassa (meillä oli kymmenkunta aikuista ja samanmoinen liuta lapsukaisia ja vuokrattu vesibussi, jolla seilailimme pienet juhannusajelut). Ajatuksena oli, että lähdemme liikkeelle aamupäivällä, jotta pienimmät ipanat voisivat menomatkalla nukkua päikkärit. Tietenkään hommat eivät mene ihan niin kuin suunnitelaan ja vaikka ipanoita kuinka kannella vaunuissa tuuditeltiin vain noin puolet nukutettavista nukahtivat. Tiitiäinen oli edellisen illan myöhäisen nukkumaanmenoajan vuoksi herännyt vasta kymmeneltä, joten hän kuului siihen nukahtamattomaan osaan lapsukaisia.

Vasta siinä kohtaa kun olimme melkein perillä retkikohteessamme, neiti simahti. Maihin noustessa minulla oli siis sylissäni nukkuva pieni reilun yhdeksän kilon typynen. Meillä nimittäin ei ollut rattaita mukana kuten muilla, sillä isin päätöksellä emme olleet ottaneet rattaita mukaan. Neidinhän piti nukkua veneessä matkalla. Kohteemme oli Katanpään linnakesaari, johon lähdimme tutustumaan kävellen. Onneksi olin näppärä äiti ja keksin laittaa tytön hupparin sisään ja vetoketju kiinni ja voilá, siinä meillä oli kantoliina mallia Peak Performance. Tyttö pysyi lähellä äitiä, sai nukkua rauhassa ja äiti pääsi helpommalla kun ei tarvinnut sen kummemmin kanniskella eikä tyttö tuntunut pahemmin painavankaan hupparin sisällä, ihan kun olisi liinassa ollut. Eikä kyllä käynyt yhtään kateeksi toisia äitejä ja isiä, jotka lykkivät rattaita saaren pöpeliköissä, linnoitusten raunioilla ja saarta halkovan tien mukulakivillä. Kyllä hätä keinot keksii.

Tyttö joka ei halunnut lähteä puistosta

Äidillä on lomaa tämä viikko ja olemmekin sitten viettäneet aikaa melko paljon puistossa. Tiitiäinen vaan viihtyy puistossa niin hyvin, että sieltä ei mielellään lähdettäisi pois lainkaan. Tänään puistossa koitin puolentoista tunnin jälkeen kysellä joskos jo lähdettäisiin kotiin. Ei kuulemma vielä. Noh, eihän meillä ollut kiire mihinkään, joten jäimme vielä kiikkaamaan. Jonkin ajankuluttua kysyin uudestaan ja vastaus oli sama "ei ei ei ei". Emme siis lähteneet vielä silloinkaan. Sitten puistoon tuli kolme, iältään noin 4-7 vuotiasta tyttöä, jotka halusivat leikkiä "vauvan" kanssa. Tiitiäinen sai uusilla seuralaisillaan ostettua lisäaikaa ja kaikki neljä tyttöä nauttivat toistensa seurasta. Tytöistä oli kiva antaa Tiitiäiselle vauhtia keinussa ja Tiitiäinen pitää keinumisesta ja nautti täysin rinnoin saamastaan huomiosta ja tyttöjen viihdytyksestä. Lopulta tytöt lähtivät, jäimme kaksin ja minä päätin, että olisi aika lähteä kotiin (kolme ja puolituntia pienessä leikkipuistossa alkoi riittämään minulle ja iltapala-aikakin lähestyi). Neitipä ei ollut samaa mieltä ja aloittikin mahtavan huutokonsertin ja sain vaivoi nostettua velton tytön syliini ja kangettua rattaisiin. Huutokonsertti tuntui kestävän ja herättävän ohikulkijoidenkin huomion ja kun sain tytön rattaisiin ja sanoin, että mennään kotiin katsomaan isiä. Samalla hetkellä neiti rauhoittui ja hiljeni ja kaikki olikin taas hyvin. Täytyy kyllä totuuden nimissä sanoa, että huutokonserttia kesti vain n. 30 sekuntia. Ei sen enempää.

Uhmailu on muutenkin alkanut koveneman ja nykyisin lähes jokaiseen kysymykseen saakin vastaukseksi ein. Neiti haluaa itse päättää vaatteensa ja myös pukea ne ylleen, vaikka aina (yleensä, ellei puhuta lakista, takista, huivista, kengistä tai sukista) ei ihan onnistu ja ruokaakin pitäisi itse saada syödä. Ja tietenkään auttaa ei saisi. Mitähän tämä touhu tulee meillä vielä olemaan?

Näin loman kunniaksi yhteispotretti

Hei tuu tänne!

Kesälenssu löysi meidät

Ja niinhän se kesälenssu löysi kuin löysikin meidät. Ei kiva laisinkaan! Tiitiäinen alkoi eilen aivastelemaan ja yöllä neiti sitten heräsi kuumeisena ja kuumeinen neiti on tänään ollut koko päivän. Itselläni oli yöllä valinnanvaikeus kun piti päättää jäänkö aamulla otiin vai lähdenkö töihin. Töissä kun oli hieman hankala tilanne kun meitä oli vain kaksi pitämässä toimistoa pystyssä, eikä tuntunut reilulta jättää työkaveria pulaan, toisaaltaan taas tuntui äärettömän pahalta ajatus kipeästä Tiitiäisestä kun äiti on poissa silloin kun hän äitiä eniten kaipaa. Lopulta päätin katsoa tilannetta aamulla. Aamulla neiti vaikutti melkoisen hyvinvoivalta siinä vieressäni nukkuessaan, että päätin lähteä töihin ja jättää neidin mamman huomaan ja kyllähän iskäkin kotona päivän mittaan useasti piipahtaa. aamulla vielä vannotin mammaa soittamaan minulle jos Tiitiäisen olo yhtään huononee tai hän on kovin itkuinen niin tulen kotiin.

Töistä lähdin kuitenkin hiukan aikaisemmin apteekin kautta kotiin ja äidin murusen luo. Ilman syyllisyyden tuntoa ja huonoa omaatuntoa en päivästä selvinnyt, mutta illan vietimme tiiviisti yhdessä kirjojen ja nukkeleikkien parissa. Kumpikaan meistä ei tainnut saada suuren suuria traumoja, mutta seuraavalla kerralla kun neiti sairastaa, jään kotiin.

Random kommentointia

Häkellyin eilen vieraiden ihmisten yllättävistä kommenteista. Ensimmäinen oli heti aamulla kun olimme menossa mll:n perhekahvilaan tiitiäisen kanssa. Oven edessä jouduimme odottamaan kun vanhempi rouvashenkilö oli juuri astumassa viereisestä ovesta ulos. Nainen aloitti kommentoinnin ihan viattomasti "ja siinä on pikkuinen" ja jatkoi saman henkäisyyn vielä että " ja toinen mahassa". No ei siinäkään vielä mitään vaikka raskaana en olekkaan, mitta jatkosta häkellyin " ja kengän naru auki pienellä. Minä olwn kyllä sitä mieltä ettei noita pieniä pitäisi tehdä enempää jos ei edes yhden kengännaruista pysty huolehtimaan. Kaikenlaisille niitä lapsia tulee" - Tiitiäisellä kun oli toisesta kengästä nauha huonosti. En osannut sanoa naiselle mitään napakkaa vastinetta, mutta kommenttien kertominen sisällä mll:n tiloissa istuneille kymmeniselle äidille aiheuttu melkoiset naurut.

Ilmeisesti olen huono äiti kun en edes naruista huolehdi, mutta pelasti sentään vähän päivää kun kaupungilla vastaan kävellyt mies päätti pysähtyä kertomaan, että olen "pirun hyvännäköinen muija". Olkoonkin, että setä oli viisissäkymmenissä ja reippaasti elämääkokeneen näköinen.

Saparosantra

Tiitiäinen on nyt jo puolitoistavuotias (mihin aika oikein menee?). Tiistaina oli vuorossa puolitoistavuotisneuvola. Neidille oli tullut reilusti pituutta ja painoa. Mitat olivat 80,7cm ja 9,5kg, ei siis enää mikään pikkuvauva. Neiti oli kuulemma kehittynyt normaalisti, puheen osalta jopa hieman enemmän.

Puolitoistavuotiaan jännään päivään kuului myös ensimmäinen kampaajakäynti. Onhan neiti toki kampaajalla käynyt äidin mukana, mutta tällä kertaa myös neidin hiuksia leikeltiin. Etuhiukset kun olivat kasvaneet silmille jo siinä määrin, että ne häiritsivät oikein tosissaan. Kampaajareissu sujui hienosti ja neiti istui operaation ajan nätisti paikoillaan äidin sylissä. Sylissä hän istui lukemassa myös sen aikaa kun äidin hiuksia värjättiin ja värin annettiin vaikuttaa. Muut asiakkaat kehuivat Tiitiäisen kiltteyttä ja ihmettelivät neidin rauhallisuutta. Hah! Olisivatpahan nähneet neidin siinä kohtaa kun hiuksiani alettiin leikkamaan. Siinä vaiheessa neiti nimittäin tanssi keskellä kampaamon lattiaa musiikin tahdissa ja kävi halailemassa vuoroin minua ja kahta kampaajaa.

Uusi kampaus muutti neitiä kovasti isomman tytön näköiseksi. Kampaussaralla neidillä on toinenkin uutuus - nimittäin saparot. Äiti on nyt aivan ihastunut laittamaan neidin hiuksiin niin saparoita, ponnareita ja pinnejä.

Kesää kohti mennään

...tai oikeastaan kesän pitäisi jo olla täällä. Ei vaan siltä näytä kun ulos katsoo. Tuulee, sataa vettä ja on kylmää. Päätin kuitenkin koittaa hakea kesäfiilistä neidin vaatekaapilta. Nyt alkaa nimittäin kesägarderooppi näyttää hyvältä. Hankittuna on niin uutta kuin käytettynä hankittua ja suurin osa viimevuotisistakin vaatteista sopii oikein hyvin. Shortseissa ja t-paidoissa kun eivät lahkeet ja hihat käy lyhyiksi ja muuten vaatteista haetaankin leveydeltään sitä 68 tai 74 kokoa. Vaatteita on tullut hamstrattua, mutta perjantaina sain kaupoilla taas huomata, että Tiitiäinen on niin välikokoa. Vauvojen vaatteet ovat kooltaan sopivia, mutta vauvamaisia ja vauvojen vaatteet taas on suunniteltu vauvanpullukoille eikä hoikkeliineille taaperoille. Tältä kuitenkin näyttää meidän kesä viimeisimpien hankintojen valossa:

Jännää jännää

Tänään oli todella jännä, joskin kiva päivä. Olin nimittäin työhaastattelussa (hys hys) ja se oli taas pitkästä aikaa kovin jännää. Saa nähdä saanko paikkaa vai en, mutta ainakin hakemukseni oli herättänyt kiinnostusta sen verran, että olin valikoitunut niiden kymmenen joukkoon, jotka pääsivät haastatteluun (ja hei, hakijoita oli yli 200 - ei paha!). Onhan se saavutus sekin. Suurta stressiä en muutenkaan tästä ota sillä minulla on kuitenkin vakituinen työ plakkarissa.

Neiti kierteli haastattelun ajan isin kanssa kauppoja ja haastattelun jälkeen kiertelimmekin kauppoja koko perheen voimin - tai no, kyllä se isi hiukan lintsasi.Illalla kävimme vielä mummolassa syömässä uusia perunoita ja kyllä ne herkullisia olivat. Varsinkin kun olivat aivan tuoretta lähiruokaa. Tiitiäisellekkin peruna maistui, mutta enemmän häntä tuntui kiinnostavan graavilohi ja kananmuna.