Ittu!

Oi miten mahtavaa, Tiitiäinen on alkanut kiroilemaan. Ei hän sitä vielä ole tehnyt julkisesti, mutta kotona sitäkin useammin. Ensimmäinen kerta oli suuri järkytys; Olin edellisenä iltana lyönyt rakolle hiertyneen kantapääni terävään kulmaan ja mitään ajattelematta huudahtanut ärräpäitä kivusta. Sitten seuraavana päivänä kurottaessani keittiön yläkaapista tavaraa onnistuin tiputtamaan päälleni tavaroita. Itse olin hiljaa, mutta Tiitiäinen kirosi. Neiti huusi komeasti " itttu, ittu, sa#¤%na" ja täysin samalla intonaatiolla kuin itse olin huudahtanut. Voin sanoa, että nolotti.

Pari päivää tämän tapauksen jälkeen piirtelimme tytön kanssa hänen huoneessaan, kun hän alkoi syödä värikyniä. Kielsin pariin otteeseen, kunnes lopulta otin kynät pois häneltä ja ilmoitin niiden olevan käytössä vasta kun hän osaa jälleen käyttäytyä. Tämän kuultuaan neiti otti kaikkein uhmakkaimman ilmeensä ja lähti huoneesta ulos huutaen "jumala, jumala...".  Edellispäivänä taas mummolassa neiti meni yli uniensa ja iltapalalla tuttu "viipotus" alkoi, eikä neiti erityisemmin pystynyt keskittymään syömiseen ja muutenkin käytöksestä tuli mitä tuli. Tämä yliväsyneen lapsen show sai kuitenkin vielä lisää pontta kun neiti otti härnäysilmeensä ja alkoi kuuluvasti manaamaan "ittu, ittu...jumala, jumala" ja taas sai äiti olla ylpeä jälkikasvustaan ja samalla itsestään. Sillä pakkohan se on myöntää, että olen lapsenkin kuullen noita sanoja käyttänyt, vaikkakin olen pyrkinyt kiroilun lopettamaan kokonaan sen jälkeen kun typy on alkanut matkimaan kaikkia sanoja. Liian myöhään ilmeisesti kuitenkin. Tai noh, ehkä armahdan itseäni kuitenkin sen verran ajatuksella, että kyllä noita rumia sanoja opitaan melko yhteisvastuullisesti, sillä kyllähän niitä jokapuolelta kuuluu.

Toisaaltaan olen myös jollain tavalla ylpeä siitä, että tyttäreni osaa yhdistää nuo tietyt sanat kiukkuun, uhmaan ja harmitukseen, vaikka ne jollain tavalla tahdonkin hänen puheestaan kokonaan kitkeä. Yksi pieni väärinkäsityskin on jo näiden rumien sanojen osalta sattunut. Nimittäin Ikeassa Tiitiäinen alkoi ravintolan kohdalla toistelemaan sanaa "askanen" saaden äidin ja äidin ystävän korvat hörölleen ja lievän punan poskille sekä yhden vieraan tädin halveksuvan katseen äitiä kohtaan. Tajusimme kuitenkin melko pian tytön tarkoittavan ranskalaisia, joita oli jollain edellisellä kerralla saanut maistaa kyseisessä paikassa.