Tiitiäinen menee iltaisin rutiinien avustamana kahdeksan paikkeilla nukkumaan omaan sänkyyn ja omaan huoneeseensa. Siellä hän iltasadun ja sylittelyn jälkeen yksin rauhassa nukahtaakin ja nukkuukin taas hienosti (kop kop...nyt kun menin kehumaan, alkaa varmasti öisin taas hulinat). Aamuyöllä neiti sitten kipittää meidän huoneeseen ja pyytää nostamaan vanhempien väliin nukkumaan ja meille se on ok. Saapahan läheisyystankkausta myös vanhemmat. Vieressä neiti normaalisti sitten nukkuukin aamuun asti heräämättä.
Viime yö oli kuitenkin hivenen poikkeus, sillä äiti sai yöherätyksen. Eikä minkä tahansa herätyksen, vaan maailman ihanimman sellaisen. Neiti sanoi "äiti" nousi istumaan, antoi äidille suukon ja takaisin unille. Meinaa kyyneleet tulla silmään vielä muistellessakin. Niin hellyyttävää ja niin ihanaa ja taas tuli sellainen olo, etten ehkä ihan epäonnistunut äitinä olekkaan.
Tuolla muistolla selvisi hyvin tästäkin työpäivästä ja palavereista, joita tuntuu riittävän. Tästä onkin hyvä aloittaa viikonloppu, kun tuntee antaneensa ison panoksen töissä, mutta kotonakin sujuu ja Tiitiäinenkin tuntuu oikein odottavan yhteisiä hellittely ja leikkihetkiä, joskin joka työpäiväisen kotiintulo mielenilmaisun jälkeen. Tänään meillä oli hauskaa niinkin vähäpätöisillä jutuilla kun parilla kangassuikaleella. Paljon niistäkin saa iloa irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pieni viesti visiitistäsi on aina tervetullut.