Niin paljon hyvää, niin paljon pahaa

Niin paljon on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana, ettei sitä ihminen pysty kuvittelemaankaan. Hyväähän meillä on tietenkin Tiitiäinen, toisemme, ystävät, sukulaiset ja muut läheiset sekä tietenkin myös vauva, jonka odotamme perheeseemme toukokuussa tulevan. Valitettavasti tämän kaiken hyvän keskellä on myös niin paljon pahaa ja huonoa, ettemme siitä olisi edes yksin selvinneet. Isukki joutui rikoksen uhriksi ja uhkailujen kautta myös koko perheemme, Tiitiäinen mukaanlukien. Ei voi ymmärtää miten joku voi toista niin satuttaa väkivallallalla, suunnitellusti ja pahasti ja vieläpä keskellä kirkasta päivää. Rahan ei pitäisi kenellekkään merkitä niin paljoa, että sen takia satutetaan toista ja toisen koskemattomuutta niin fyysisesti kuin henkisesti. Voi olla, että on hyväkin, etten ymmärrä, sillä silloin ainakin tiedän eroavani niistä jotka tuollaista tekevät.

kaiken iloisen odotksen keskellä olemme joutuneet kestämään itse rikoksen lisäksi useita lääkärireissuja, miettimään lähestymiskieltoja, asentelemaan lisälukkoja ja pahimpana kaikesta, elämään pelossa. Pelko on valitettavasti tuttua muunmuassa ajalta, jolloin kasvaimeni löytyi ja tulevasta ei tiennyt,mutta tällainen pelko oli meille ihan uutta. Koti, jonka pitäisi olla kaikille turvallinen paikka, ei yhtäkkiä enää tuntunutkaan turvalliselta. Ulkona ei tuntunutkaan turvalliselta ja töissäkin puhelin tuntui liimaantuneen käteen uutisia odotellessa, pelätessä ja tarkistussoittoja tehdessä. Isukin turvallisuus ja henki tuntui tapahtuneen ja uhkausten jälkeen olevan vaarassa ja kodinkin uhattu kohtalo tuntui pahalta. Omaan itseen kohdistuneisiin uhkauksiin ei osannut suhtautua, mutta ehkä kaikkein pahimmilta tuntuivat Tiitiäisen henkeen kohdistuneet uhkaukset. Miten kukaan voi edes uhata sellaisella asialla? Eihän alla kaksivuotia lapsi ole voinut kenellekkään edes mitään pahaa tehdä.

Kuka tällaiselle typyselle voi jotain pahaa toivoa?

Onneksi meillä on ihanat läheiset ja oma perheemme, sillä yhdessä tästäkin selvitään. Olemme toki saaneet myös keskusteluapua, josta on ollut apua ja viranomaisetkin ovat olleet mahtavia, mutta suurin kiitos kuuluu läheisillemme. Onneksi meillä on heidät. Lisäksi kaiken tämän synkkyyden keskellä meillä on myös ilonaiheita. Ihana typysemme täyttää pian kaksi ja todistettavasti toinen pieni elämä kehittyy sisälläni. Mikä onkaan ihanampi ääni kuin "viuh viuh viuh", jota neuvolassa saa kuunnella.

Tämä siis on perheemme uusi tulokas, jota kovasto odotellaan.